ELME Studio on Nivalassa sijaitseva elektroniikan
mekaniikan tuotantostudio, jonka toimintaympäristö
muodostuu Nivalan tuotantostudion ELME laboratoriosta
ja Kalajokilaakson koulutuskuntayhtymän
(KAM) toimintaympäristöistä.
ELME Studio on asiantuntijoista muodostuva
yrityspalvelukonsepti, joka palvelee ensisijaisesti
Oulun Eteläisen alueen metallin ja elektroniikan
mekaniikan alan yrityksiä niiden kilpailukyvyn
kohottamiseksi tutkimuksen, tuotekehityksen
ja koulutuksen keinoin.
ELME Studion ytimen muodostavat Teknologiakeskus
Nitek, ELME tuotantostudio sekä laboratorio
sekä niiden ympärillä tiiviissä yhteistyössä
toimivat alueen yritykset, Oulun Yliopiston
Konetekniikan osasto sekä Oulun Eteläisen
instituutti, ammattikorkeakoulut ja ammatilliset
oppilaitokset.
ELME Studio on yksi kolmesta metallialan kehitystä edistävään kansalliseen
ProMetal-verkosto-osaamiskeskukseen kuuluvasta tuotantostudiosta. ProMetal
kehittää yritystoiminnan kansainvälistä kilpailukykyä metallituoteteollisuuden
tuotekehityksen, tuotantopalvelun sekä teollisuuden kunnossapitopalvelun alueella.
ProMetalin ytimen muodostavat Nivalan, Raahen ja Tornion tuotantostudiot.
ELME-Studio
Nivalan Teollisuuskylä Oy
Pajatie 5
85500 NIVALA
Puh. (08) 44911